|
Jenni aloitti sirkusuransa 9-vuotiaana Linnanmäen sirkuskoulussa.
Sirkuksen ohella mukana ovat kulkeneet tanssi, teatteri ja musiikki. Kallion ilmaisutaidon lukiossa vahvistui halu työskennellä fyysisen ilmaisun parissa. Valinta kohdistui sirkukseen, sillä varsinkin nykysirkuksessa voi yhdistää nämä kaikki taiteen lajit. Jenni on esiintynyt freelancer-artistina vuodesta 2000 työnantajinaan mm. Linnanmäki, Stockmann ja Sampo-Pankki sekä lukuisissa yksityistilaisuuksissa.
Tanssioppilaana Jenni on ollut mm. Tanssivintillä, StepUp Show Schoolissa (Hki), HipHop Housella ja Salsa Housella (Tre) ja osallistuu säännöllisesti Pirkanmaan tanssinkeskuksen ammattilais-treeneihin. Kokemusta on mm. jazz- ja showtanssista, nykytanssista, baletista, salsasta, parisalsasta sekä capoeirasta. Jenni on lisäksi osallistunut lukuisille tanssikursseille opettajinaan mm. Reija Wäre, Katri Soini, Liisa Nojonen, Marika Silverio, Marco Bjurström, Samuli Roininen jne.
Jenni on jäsenenä Tanssitaiteilijainliiton sirkusjaostossa, Pirkanmaan tanssinkeskus ry:ssä sekä Suomen Tanssitaiteilijain liiton hallituksessa.
Taiteellinen työ:
- Hula-vannetaiteilija, Kuopio Tanssii&Soi, kesä 2009
- Hula-vannetaiteilija, Linnanmäki, Helsinki, kesä 2008
- Sirkustaiteilija, Linnanmäki, Helsinki, kesä 2007
- Hula-vannetaiteilija, Circus Ruska festival, Carnival club, 2007
- Sirkustaiteilija/tanssija, Varietee Velvet, Hotelli Caribia, kevät 2006
- Taikuri/artisti, Joulusirkus, Turun Kaupunginteatteri, päänäyttämö 2005
- Sirkustaiteilija/artisti, Joulusirkus, Turun Kaupunginteatteri, päänäyttämö 2004
- Alueartisti, Linnanmäki, Helsinki, kesä 2004-2006
- Sirkustaiteilija, Sirkus Sense, Taideakatemia, Turku 2003
- Sirkustaiteilija/juontaja, Sirkus Ilotulitus, Taideakatemia, Turku, 2003
- Juontaja, mm. Linnanmäki, Sampo-pankki, vuodesta 2002
- Norjalaisen Stella Polaris –ryhmän katusirkus
- esitys, Helsinki 2000
- Lukuisia esiintymisiä hula-vannetaiteilijana sekä taikurina tapahtumissa ja yksityistilaisuuksissa vuodesta 1998 alkaen
Opetustyö ja muu työkokemus:
- Päätoiminen sirkustaiteen ohjaaja, Sorin Sirkus, Tampere, syksystä 2006 alkaen
- Juontaja/sirkusohjaaja, Yle TV2, Pikku Kakkosen Sirkustelua -sarja, kevät 2010
- Sirkustaiteen ohjaaja, Pirkanmaan tanssin keskuksen ammattitreenit, syksy 2010
- Sirkustaiteen ohjaaja, Pirkanmaan ammattitanssijoiden treenirinki 2010-2011
- Ohjaustyö, Sorin Sirkuksen Kevätsirkus 2007
- Sirkustaiteen ohjaaja, Stainer -opettajien koulutus, syksy 2006
- Tuotantoassistentti, Tehdasteatteri, Turku, syksy 2004
- Näyttämöassistentti, Linnanmäki, Helsinki, kesä 2003
- Sirkustaiteen ohjaaja, Espoon naisvoimistelijat, kevät 2002
Kielitaito: Suomi, Ruotsi, Englanti |
|